maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rippikakku (ilman kirjavuokaa)

Kesä on varsinaista juhla-aikaa kun joka viikonloppu on häitä, polttareita, rippijuhlia, valmistujaisia ynnä muita. Viime viikonloppuna vietettiin Kotkassa poikaystävän siskontytön rippijuhlia ja olin ehdottanut, että voisin lahjaksi tehdä kakut. Sain todella vapaat kädet, ainoana toiveena taisi olla sankarin lempiväri pinkki. Lempiväri toteutui toisessa (taustalla näkyvässä) kakussa ja toinen kakku oli taas juhlapäivän mukainen. Mie oon nähnyt tosi hienoja kirjakakkuja ja heti mietin, että voisi tehdä Raamattu-kakun (heh, oli pakko googlaa, että kirjoitetaanko toi isolla.. ateistilla on vaikeaa). Ongelmaksi muodostui sopivan jakeen löytäminen kakun tekstiksi, kirja kun ei ole kovin täynnä positiivisia elämänohjeita tai no, miun mielestä siis. Kotiteologinikin oli töissä, joten kirjahyllystä poikaystävän Raamattu esiin ja selailemaan. Löysin tuon kakkuun päätyneen pätkän, joka on uudemmissa käännöksissä ihan erilainen. Tämä selvisi kun tarkistin tuon kohdan/viittauksen Kotkassa, kun oma kännykällä otettu kuva oli vähän huonosti rajattu. Että kaikenlaista sitä tulee tehtyä kakkujen takia :)

Täytteeksi meni mustikkaa, koska ajattelin mammojen ja lapsien tykkäävän siitä. Kirjoitus on tehty sinisellä elintarviketussilla, jonka kävin ostamassa Bake and partyn myymälästä. Musta väri oli valitettavasti loppu, mutta aika kivalta toi sininenkin näyttää. Kansiksi laitettu musta vaahtokarkkimassa on ostettu myös sieltä. Kannattaa muuten kirjoittaa tekstit kakun kokoisille papereille, jotta voi vähän katsoa sommittelua valmiiksi. Mie tein nuo kiekurat paperille kanssa, jotta varmasti meni oikeaan suuntaan kaikki. Sivuille piti vetää viivoja, mutta se unohtui. Muistin sen vasta kakun jo jähmetyttyä jääkaapissa ja päätimme testata tussilla piirrettyjä viivoja kakun takaosaan, mutta se ei näyttänyt niin kivalta. Kakku olisi myös näyttänyt kivemmalta isommalla lautasella, mutta tällä kertaa mentiin tällein. Niin ja poikaystävä kommentoi, että Raamatuissa ei ole tuollaista tupsunauhaa vaan leveä tasainen nauha, mutta miusta se näytti kivalta.

Myynnissä on myös valmiita kirjavuokia, mutta miusta tämä onnistui tosi helposti kun käytti levykakkupohjia ja päällimmäisen pohjan leikkasi kahtia. Mie tein siis niin, että kahdesta kakkupohjasta leikkasin n. 28cm x 38 cm palat ja kolmas kerros tuli puoliksi molemmista kakkupohjista. Mikäli siis tahdot yhtään isomman kakun, niin leivo kolme kakkupohjaa ja osta kuorrutusta varten kolme pakettia vaahtokarkkimassaa. Kakusta riittää noin 20 hengelle.


Rippikakku
pohja:
kaksi levykakkupohjaa, YHTEEN pohjaan tulee:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta

kostutus:
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

täyte:
2 prk Piltti mustikkaa
5 dl kuohukermaa
2 prk maitorahkaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

väliin/voikreemi:
150 g suolatonta voita
4,5 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä

päälle:
2 pkt valkoista vaahtokarkki- /kaulintamassaa (á 250 g)
mustaa vaahtokarkkimassaa
vaaleanpunaista vaahtokarkkimassaa
elintarviketussi tai pastaväri+sivellin kirjoitusta varten

Laita uunia lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne pienissä erissä taikinan joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kaada taikina (tai jos teit molemmat satsit kerralla, vain puolet siitä) leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Levypohja palaa helposti, joten tarkkaile uunia. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle (kääretorttupohjan tavoin) ja poista uunissa ollut leivinpaperi. Leivinpaperin voi jättää kakun päälle irroituksen jälkeen, jotta kaikki kosteus ei katoa. Anna kakkupohjien jäähtyä kunnolla ennen kakun täyttämistä.

Ota voikreemin voi pehmenemään. Vatkaa kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Lisää sokeria maun mukaan (mie laitoin puolisen desiä sokeria ja noin ruokalusikallisen vaniljasokeria). Leikkaa kakkupohjat sopivan kokoisiksi. Laita alimmaiseksi kokonainen kakkupohja, kostuta se vaniljasokerilla makeutetulla maidolla. Kaada pohjan päälle toinen mustikkasoseista niin, että ihan reunoille ei tule kuin vähän. Mustikka-Piltti on melko juoksevaa, joten vaahdon levittämisessä sose kyllä leviää reunoillekin. Levitä siis puolet kermarahkavaahdosta kakun päälle. Lisää päälle toinen kokonainen kakkupohja, kostuta ja lisää päälle loput täytteistä. Päällimmäiseen kerrokseen vaahto kannattaa levittää jo hieman kirjan muotoisesti eli reunoille vähemmän ja keskelle pienoinen kolo. Leikkaa kolmannen kakkupohjan puolikkaiden molemmista reunoista viistosti palaset pois, jotta se asettuu helpommin kirjan muotoon. Laita kakkupohjat kakun päälle tarvittaessa vielä paina keskiosia sisäkkäin ja reunoja hieman alemmaksi. Kostuta ylintä pohjaa maltilla.

Vatkaa pehmennyt voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sokerit vähitellen ja lisää lopuksi vesi. Levitä voikreemi kakun reunoille ja päälle. Tässä voit vielä lisätä oikeaa muotoa, mikäli on tarvis. Kauli vaahtokarkkimassa kakkua isommaksi levyksi ja nosta kakun päälle kaulimen avulla. Tasoita, lisää koristeet ja viiruta kakun reunat kirjan sivuiksi. Musta massa on vain rullattu pötköksi ja lisätty reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa ennen kuin kirjoitat kakulle.

Testaa kirjoitettava teksti kakun kokoisille papereille. Ota kädelle joku kakun korkuinen tuki, jotta et nojaa kakkuun. Kirjoita elintarviketussilla haluamasi teksti ja mahdolliset muut koristelut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti