tiistai 29. kesäkuuta 2010

Lime-Aleksanterit

Kun makeanhimo äityy suurtakin suuremmaksi on aika kaivella kaappeja. Eilen yhdeksän jälkeen totesin, että oli virhe jättää jäätelö kauppaan kun jotain makeaa teki aivan hirmuisesti mieli. Makeanhimo ei kuitenkaan ollut mitään tiettyä herkkua kohtaan, joten ihan ei tarvinnut lähteä pyöräilemään naapurikaupunginosan myöhempään aukioleviin kauppoihin. Ratkaisua ongelmaaan toi Hesarin Ruokatorstai-kirja, jota selailemalla löysin reseptin mihin löytyi - ainakin soveltuvin osin -  tarvittavat ainekset. Mie tunnen Aleksanterinleivokset vadelmatäytteisinä, mutta koska vadelmahilloa ei ollut niin väliin pääsi limetahnaa, jota tykkään käyttää vähän kaiken kanssa (täytekakkuihin, paahtoleivälle jne). Onneksi jääkaapissa oli munia, sillä ilman niitä vaihtoehdot olisi supistuneet huomattavasti! Tähän tosin olisi kelvannut konjakkikin, mutta mies on enemmän viskimiehiä, joten sitäkään ei ollut. :) Noista tuli vähän paksuja kun en jaksanut kaulia enempiä kellon lähestyessä jo kymmentä. Ohjeesta tulee parisenkymmentä leivosta.

Lime-Aleksanterinleivokset
taikina:
200 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 muna tai 2 rkl konjakkia
1 tl leivinjauhetta
4 ½ dl vehnäjauhoja

täyte:
kiinteää hilloa (lime, vadelma, omena...)

kuorrute:
4 dl tomusokeria
1 ½-2 rkl kuumaa sitruunamehua tai vettä
(punaista elintarvikeväriä)

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi. Lisää konjakki tai muna. Lisää kuivat aineet ja anna taikinan levätä puolisen tuntia. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Kauli taikinasta kaksi suorakaiteen muotoista levyä ja paista noin 15 minuuttia. Anna levyjen jäähtyä ennen täyttämistä.
Levitä toiselle levylle ohut kerros hilloa ja siirrä toinen levy esim. paistinlastan avulla päälle. Miulla levy katkes keskeltä kun yritin käsin vain nostella. Mittaa tomusokeri kulhoon ja lisää pienissä erissä vettä tai sitruunamehua kunnes seos on paksuhkoa ja kiiltävää. Lisää halutessasi karamelliväriä veteen tai suoraan kuorrutteeseen. Levitä kuorrute leivoslevyn päälle ja anna jähmettyä hetki jääkaapissa ennen leikkaamista 5 cm x 6 cm leivoksiksi.

2 kommenttia:

  1. Jos oisit mun vaimoke niin lihoisin tuhat kiloiseks varmaan :D

    VastaaPoista
  2. Haha, no eipä sitä itekkään missään liian timmissä kunnossa ole. Onneks yleensä on muita syöjiä niin ei tartte kaikkea syyä yksin :)

    VastaaPoista